Eipä kestä.
Ei ole autosi ollut jakeluajossa. Heitäpä minulle vielä alustanumerokin vaikka sähköpostilla. Jos löydät lisäksi jostakin numerosarjan, joka muistuttaa tyyliltään esim. 3234:ää, saattaisi sillekin olla käyttöä. Voin selailla joitakin vanhoja papereita jonakin sadepäivänä (pölisevät vähemmän).
VHK:n kautta silti keskitetysti hankittu, kuten noihin aikoihin kaikki valtion laitosten, -liikelaitosten ja useiden yhtiöidenkin ajoneuvot.
Asetukseen perustuva menettelyhän oli pääpiirteissään sellainen, että KTM:n alaisen VHK:n vetämä valtion ajoneuvotyöryhmä, joka koostui tärkeimpien laitosten palveluksessa olevista alan ammattilaista ja erikoisasiantuntijoista, keräsi aluksi käyttäjien alustavat tarvelistat (minkä tyyppisiä ajoneuvoja ja minkä verran laitokset ennakoivat hankkivansa seuraavan vuoden aikana).
Suunnitellun tarvemäärittelyn perusteella työryhmä, ”VATRY”, pyysi tarjoukset ajoneuvojen maahantuojilta sekä päällirakentajilta ja varustelijoilta.
Tarjousten käsittely ja vertailu ei suinkaan ollut pelkkää hinta- tai muutakaan politiikkaa, vaan ”VHK:n suosituslistalle” kelpuuttaminen edellytti tyypillisten teknisten speksien lisäksi mm. monia testauksia ja koeajoja, kentältä mm. käyttö- ja kunnossapito-organisaatioiden kautta saadun palautteen huomioimista ja lopuksi kaikkien vaatimuksien yhteensovittamisen jälkeen syntynyttä Puitesopimusta.
Sopimuksen puitteissa laitokset olivat oikeutettuja tilaamaan kalustoa sopimustoimittajalta (siis yleensä maahantuojalta) oman budjettinsa sallimissa rajoissa. Tilauksiin merkittiin ”Laskutus VHK:n kautta”. Käytännössä tilaaja (VR) hoiti kaiken hankintaprosessiin liittyvän, kuten vastaanottotarkastuksen, kuljetukset päällirakentajille, rekisteröinnin, siirron käyttäjälle maakuntaan, käyttäjien ja kunnossapitäjien koulutuksen ym.
Puitesopimuksen ulkopuoliset hankinnat edellyttivät vankkoja perusteluita esim. hyvin poikkeuksellisesta erikoisvarustelutarpeesta.
Keskitetyn hankinnan myötä ajoneuvojen hankintahinnat saatiin puristettua alas, mikä taas osaltaan helpotti laitosten yleensä tiukkojen budjettivarojensa rajoissa tapahtuvia uushankintoja. Dodgeja oli VR:n ohella paljon Postilla (PTL-autokeskus), sekä jonkin verran myös Tielaitoksella, Puolustusvoimilla ja muillakin.
VR oli eräs suurimpia ajoneuvokaluston käyttäjiä, niin junatalo kuin onkin. Aiemmin mainittujen kaupallisen tavaraliikenteen (runkolinja- ja jakeluautot) lisäksi autoja oli sisäisessä liikenteessä mm. liikenneasemilla, varikoilla, konepajoilla, keskusvarastoilla, ratojen kunnossapidosta ja rakentamisesta huolehtivilla alueyksiköillä, sähköhuolloilla, radiohuolloilla ym.