/db Ohjeita Vetkun keikalle osallistuville.

Kirjoittaja Aihe: Ohjeita Vetkun keikalle osallistuville.  (Luettu 13383 kertaa)

Wexi

  • Full Member
  • ***
  • Viestejä: 114
Ohjeita Vetkun keikalle osallistuville.
« : 16.10.07 - klo:13:20 »
Ohjeita Vetkun keikalle osallistuville.

Veteraanikuorma-autojen seura ry:n hallitus on hyväksynyt ajotapahtumissa noudatettavat säännöt. Ohessa sääntöihin perustuvia toimintaohjeita, joita noudattamalla varmistamme Keikan onnistumisen omalta ja ystäviemme kannalta. 

1.   Seuran museokuorma-autojen kavalkadissa, jollaisia Keikat ovat, tulisi kaikkien osallistuvien autojen olla joko museorekisteröityjä tai kuntonsa ja ikänsä puolesta sellaiseksi luokiteltavissa. Niissä ei myöskään tulisi olla mainoksia, jotka eivät sovellu ajokin ikäkauteen.

2.   Kuljetushenkilöstön asusteiden, kuten auton kuormankin tulisi sopia auton ikäkauteen. 

3.   Pyri aina noudattamaan annettua aikataulua, erityisesti lähtöjen tulisi tapahtua ripeästi. Vältä sekoittamasta sovittua ajojärjestystä. Saavuttaessa pysähdyspaikkaan, siirry ripeästi johtoauton läheisyyteen, jossa yleensä annetaan ohjeita jatkotoimenpiteitä varten.

4.   Huolehdi polttoaineen riittämisestä. Hanki mukaasi varapolttoainetta, jos epäilet sen loppuvan kesken jonkin ajotaipaleen aikana.   

5.   Yleisötilaisuudet ovat kuorma-autoperinteen tallennuksen edustava näyteikkuna.

6.   Muistathan, että myös ajotapahtumissa noudatetaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Esimerkiksi siirtymätaipaleiden maantieosuuksilla pidämme huolta riittävistä turvallisuusväleistä ja annamme muulle liikenteelle mahdollisuuden turvallisiin ohituksiin.

7.   Seuraa, että takanasi ajava auto pysyy mukana. Risteyksen jälkeen muista seurata taustapeilistä, ettei seuraava auto vahingossa aja väärään suuntaan ja vedä kaikkia takanaan tulevia mukaansa.

8.   Mikäli joudut poikkeamaan järjestäjien laatimalta ajoreitiltä tai jättäytymään pois kolonnasta, muista ilmoittaa siitä järjestäjille.

9.   Kun liikumme poliisisaattueessa, toimimme annettujen erityisohjeiden mukaan. Esimerkiksi kaupunkialueella saattaa olla risteyksiä, joissa poliisin antama ohje sallii ajamisen ”päin punaisia”. Tällöin risteyksessä on yleensä  liikenneohjaaja..  Kaupunkialueella poliisin ohjaamana liikkuva kolonna tulee pitää yhtenäisenä niin, ettei risteyksissä joukkoon tule siihen kuulumattomia ajoneuvoja. Pidä huolta, etteivät autojen välit kasva liian suuriksi! Varovaisuus on aina valttia, sillä kaikki muut autoilijat eivät aina tiedosta tällaista eritysmenettelyä.
 
10.   ”Ajomestari” antaa megafonilla varoitussignaalin 5 min. ennen liikkeelle lähtöä sekä lähtömerkin.   

koojii

  • Jr. Member
  • **
  • Viestejä: 99
Vs: Ohjeita Vetkun keikalle osallistuville.
« Vastaus #1 : 11.04.08 - klo:19:55 »
Ehdottaisin tuohon kohtaan 7. hieman hienosäätö lisäystä.
Eli käännyttäessä risteyksestä pysähdytään sivuun risteyksen jälkeen mikäli on syytä epäillä että
takana tuleva ajaa vahingossa ohi (liian pitkä välimatka tmv.).
Niinkuin armeijassakin kolonna-ajossa.

Jallu

  • Vieras
Vs: Ohjeita Vetkun keikalle osallistuville.
« Vastaus #2 : 11.04.08 - klo:21:24 »
Tämä on kyllä totta. Ja sitä ehkä tuolla varmistamisella lie tarkoitettukin. Mutta konkreettisestihan se on juuri tuota.

t. Jallu